Disney pannat

mikki korvat

Tyttäreni osti kierrätyskeskuksesta jonkun Pariisin Disneylandista tuomat "Mikkikorvat" ja hän oli kovin kiinnostunut saamaan selville mitkä ne ovat. Katselimme sitten netistä kuvia erilaisista pannoista ja hän toivoi kovasti, että voisin koettaa tehdä hänelle prinsessateemaisia "korvia".

Tyttö päätyi selailunsa jälkeen toivomaan muutamia suosikkejaan ja itse halusin kokeilla tehdä tikkaripantaa. En heti tiennyt mistä lähteä liikkeelle, koska alkuperäinen panta oli kovin muovisen ja teollisen näköinen. Onneksi netti on kuitenkin pullollaan ohjeita ja videoita pantojen valmistamisesta, joten pienen tutkailun jälkeen olin jollain lailla kärryillä. Kävimme etsimässä ensin leveitä pantoja ja muita materiaaleja kirpputoreilta ja loput ostimme sitten kaupasta.


Tarvittavat tarvikkeet riippuvat toki halutun pannan koristeluista, mutta perustarvikkeiksi pehmeisiin korviin tarvitaan pannan lisäksi ainakin softista korvien sisälle, haluttua kangasta, vanua ja kuumaliimaa. Lisäksi pannan päällystämiseen voi käyttää kangasta tai silkkinauhaa.

Ensimmäiseksi otin pannan malliksi ja sen avulla hahmottelin minkä muotoiset ja kokoiset korvista haluan. Leikattuani mallin, oli vuorossa korvien leikkaaminen softiksesta. Riippuen siitä miten napakat korvat haluaa, voi softista olla useampi kerros korvien sisällä.


Seuraavaksi on vuorossa valitun kankaan leikkaaminen hieman mallikorvia isommaksi ja niiden ompeleminen oikeat puolet vastakkain. Paljettikankaita käyttäessä kannattaa muistaa, että korvista on hieman tavallista kangasta vaikeampaa saada tasaisia. Sitten korvat pitää kääntää oikein päin, pujottaa softispyörylät niiden sisälle ja täyttää korvat sopivan pulleiksi vanulla.



Osa käytettynä ostetuista pannoista ei soveltunut väriltään tarkoitukseen ja siksi päätin päällystää ne silkkinauhalla ja kankaalla. Kieputin nauhan pannan ympärille ja samalla liimasin sen kiinni kuumaliimalla pieni osio kerrallaan. Kuumaliima kuivuu sen verran nopeasti, että kovin pitkiä pätkiä ei kannata yrittää kerrallaan liimata. Silkkinauha on myös todella liukasta, joten pannan sisäpuolelle liimasin samettinauhaa helpottamaan pannan pysymistä päässä.

Pannan mahdollisen päällystämisen jälkeen seuraava askel on liimata korvat paikalleen pantaan. Liimaa ensin korvat kiinni, että vanu ei irtoa korvien sisältä ja mallaile korvat oikeille paikoilleen pantaan. Liimaa sitten korvat kiinni mahdollisimman napakasti.


Jos haluat pantaan rusetin, sen valmistaminen kannattaa aloittaa leikkaamalla halutun kokoinen isompi pala kankaasta ja sen lisäksi pieni kaistale rusetin keskikohtaa varten. Leikkaamisen jälkeen ompele rusettikappale oikeat puolet vastakkain (muista jättää kääntöaukko!) ja käännä sitten rusetti oikein päin. Itse täytin vielä kappaleen vanulla ja ompelin vasta sen jälkeen kääntöaukon umpeen käsin. Lopuksi liimasin kuumaliiman avulla rusetin keskelle kapeamman kangaspalan. Reunat kannattaa kääntää sisäpuolelle, jotta kangassuikale ei purkaannu. Suikaleen voi toki myös huolitella koneella ennen liimaamista, mutta halusin hieman oikaista tässä vaiheessa.


Entä sitten ne tikkarikorvat? Niitä varten varasin silkkimassaa, joka on käytössä mukavan kevyttä ja näin ollen korvista ei tulisi liian painavia lapselle. Asettelin ensin halutut värit pöydälle tasaseksi levyksi ja eri värien väliin lisäsin ohuen kaistaleen valkoista massaa.


Seuraavaksi tein leyvstä tasaisen rullan ja kävin pyörittämään rullaa pöydällä saadakseni pitkän pötkön tikkareita varten. Kun rullasta on tullut riittävän pitkä, korvat muotoillaan pahvimallin päälle tasakokoisiksi ja jätetään kuivumaan ainakin vuorokaudeksi. Korvat ovat sen verran paksut, että kuivumisessa voi kestää hieman kauemminkin.

Viimeinen askel ennen rusetin kiinnittämistä on liimata korvat kiinni pantaan. Käytin myös niiden kiinnittämisessä kuumaliimaa ja asettelin korvat tukevasti kiinni. Sitten vain halutut koristeet paikalleen ja valmista tuli!





Ei kommentteja